Lutikka - Ikuinen maanvaiva

Olet jonkin aikaa sitten ostanut vanhan ränsistyneen sänkysi tai sohvasi tilalle itsellesi uuden, mutta kuitenkin käytetyn korvikkeen.
"Jes! vihdoinkin uutta sisustusta vaikka käytettyä onkin!"

Tai sitten olet tehnyt ihanan ulkomaanmatkan ja olet nyt palannut kotiin.

Huomaat mahdollisesti jonkin ajan kuluttua, että kutiavia paukamia tai oudon näköistä ihottumaa rupeaa ilmestymään ihollesi. Ihan kuin olisivat hyttysen puremia, mutta miten täällä voisi hyttysiä olla?
Vaihdat ehkä aluksi pyykinpesuaineet ja rasvat, jos vaikka olisit tullut allergiseksi jollekkin niiden sisältämälle aineelle. Vaihdat usemman kerran, koska paukamia tulee aina vain lisää. Mistä voisi johtua?
Käyt mahdollisesti lääkärissä, eikä sielläkään välttämättä osata kertoa syytä iho-oireillesi.
Mikä neuvoksi? Tässä vaiheessa pitäisi jo hälytyskellot soida luteiden varalta.

Huonommassa tapauksessa kuulut niihin, joille ei edes tule iho-oireita. Se onkin sitten huonompi juttu, koska et mahdollisesti huomaa näitä viheliäitä syöpäläisiä kuin vasta sitten, kun niitä on jo asunto täynnä.


Nyt ei kuitenkaan ole tarkoitus pelotella ihmisiä ja kieltää käytettyjen huonekalujen ostoa, vaan jakaa tätä tietoa, jotta asian satuttua omalle kohdalle tietäisi mitä tehdä. Tietenkään kaikissa huonekaluissa ei syöpäläisiä ole ja on kuitenkin ihan turvallista ostaa käytettyjä huonekaluja ihan niinkuin tähänkin asti :) 

Mutta TARKKANA niiden käytettyjen huonekalujen ja matkatavaroiden kanssa kannattaa kuitenkin olla! 


LUDE.

Tämä viheliäinen "kuolematon" syöpäläinen, on ollut 50-luvulla todella yleinen ja melkein joka kodin vaiva. Ludekantaa saatiin myöhemmin taltutettua, mutta ovat nyt lähivuosina yleistyneet jälleen kovaa vauhtia räjähtävästi kasvaneen maahanmuuton ja kaukolomailun seurauksena. Tälläkin hetkellä monet kodit täällä suomessa ovat luteiden valtaamia, mutta siitä ei kuitenkaan puhuta, koska se on ilmeisesti jotenkin häpeä tai nolo asia. Joissakin tapauksissa asunnossa asuvat ihmiset eivät edes välitä näistä ylimääräisistä lemmikeistä, koska eiväthän ne ihmisille vaarallisia ole. Ludeongelma on kuitenkin todella vakava asia varsinkin kerrostaloissa, jos asiaa ei hoideta.

Tästä asiasta PITÄISI puhua, koska jotkut eivät edes tiedä, että näitä syöpäläisiä on olemassa! Tai sitten ajatuksena on se, ettei niitä nyt omalle kohdalle voi sattua. Asuntojen siisteys ei vaikuta siihen onko luteita vai ei, joten vaikka ostaisitkin todella siististä asunnosta käytettyä tavaraa, se ei ole mikään tavaramerkki sille ettei luteita ole!
Käytetyt huonekalut, joita on mahdollista kirpputoreilta ja toisilta ihmisiltä ostaa, voivat sisältää luteita, mutta niitä on todella vaikea nähdä sillä ne elävät yleensä täysin piilossa ja liikkuvat ainoastaan öisin kun tulevat ruokailemaan. Ostaessasi käytettyä huonekalua, et niiden jättämiä jälkiäkään välttämättä huomaa, jos et oikeasti osaa niitä etsiä.


Pahinta ludeongelmassa on se, että luteista on vaikea päästä eroon, jos ongelmaa ei huomata tarpeeksi ajoissa. Nykyajan myrkyt eivät välttämättä niihin vaikuta ja myrkytyksiä tarvitsee melkein aina vähintäänkin sen 3 kertaa. Ei todellakaan halpaa puuhaa.
Lisäksi seuraa suuri pyykkirumba, kun ruvetaan pesemään tekstiilejä yli 60 asteessa tai mahdollisesti saunottamaan, kun eivät pesukoneeseen mahdu. Pahimmissa tapauksissa irtaimistoa joudutaan hävittämään (sohvat ja sängyt + muita huonekaluja). 

Tästä päästäänkin siihen että kuka korvaa vahingot ja maksut?? 

Ei kannata luulla, että vakuutusyhtiöstä saisi korvauksia myrkytysmaksuihin tai pois heitettyyn irtaimistoon. Niitä ei nimittäin saa, koska kotivakuutus ei korvaa luteiden aiheuttamaa haittaa. Voihan sitä poikkeuksiakin olla, mutta todella harvassa. Varsinkin jos tiedetään, että luteet on juuri sinun sängystäsi tai sohvastasi tullut, joudut ite maksamaan kaiken, ellet pysty osoittamaan että kyseinen sohva/sänky on myyty tietoisesti ludeasunnosta. Tässä tapauksessa voit yrittää korvauksia hakea rikosilmoituksen kera.
Taloyhtiö kustantaa ainoastaan myrkytykset JOS ludeongelma on levinnyt esim. toisesta asunnosta. Kodin irtaimistoa ei taloyhtiö korvaa missään tapauksissa. 


TOIVOTTAVASTI MAHDOLLISIMMAN MONI TÄMÄN LUKISI JA JAKAISI!

On tärkeää saada ihmiset tietoisiksi asiasta, koska on OIKEASTI KASVAVA ONGELMA! 


Tässä nyt alustavaa tietoa lutikasta, mutta netistä kannattaa vielä käydä tutkimassa, VARSINKIN, jos epäilee ludeongelmaa:

Lutikka on aikuisena n. 5 mm pitkä, vaalea, tummanruskea tai aterian jälkeen tummanpunainen ja munii 4-5 munaa päivässä, kaikkiaan n. 200 kpl elämänsä aikana. Lutikan muut kehitysvaiheet eivät muni. Viileässä aikuinen lutikka voi sietää paastoa jopa 8 kuukautta esim. jalkalistojen, sohvan, taulujen, repsottavien tapettien ja pistorasioiden välissä.
Puremajälkiä ilmestyy öisin ja tavallisimmin ne sijaitsevat pinnallisten verisuonten läheisyydessä kaulalla, käsissä ja jaloissa. Puremien aiheuttama turvotus on yksilöllistä. Lutikat eivät kuitenkaan levitä tauteja.
Lutikoiden esiintymisen voi huomata tummista ulosteläikistä. Lutikan uloste näyttää pieneltä mustalta pisteeltä, joka "käyttäytyy" vähän samalla tavalla kuin kuulakärkikynän muste: leviää hieman pyyhittäessä.
Koska lutikat imevät verta, ne saattavat jättää petivaatteisiin pieniä veritahroja tai juovia.

Lähde: http://www.tuhoelain.fi/tuhoelaimet/tuhohyonteiset/luteet/


Jos epäilet lutikkaongelmaa, ota heti yhteyttä ammattimyrkyttäjiin ja taloyhtiöösi! 

Kaupasta itse ostettavat myrkyt eivät välttämättä tehoa lainkaan ja voivat aiheuttaa vain suurempaa vahinkoa.